Tiistai Maanantain sijoitusten jälkeen taisi varmuus nousta liian nopeasti ratsukoihin, sillä tiistain sijat olikin kilpailun huonoimmat. Hypyt olivat laiskoja, kaviot kopisivat esteisiin ja ajat olivat hieman liian hitaita. Pääsimme kuitenkin keskivertosijoille, mutta parantaakin olisi voinut. Parhaiten meillä meni viimeisellä lähdöllä Campbellin kanssa, kun pääsimme sijalle 14. Huonoiten meni Estan kanssa, jonka kanssa taas koulukokeet meni parhaiten. Dädin kanssa sijoituimme siihen väliin, sijalle 19, virhepisteitä keräsimme 14. Keskiviikko Kilpailun ratkaiseva, viimeinen osuus ratsastettiin hieman pilvisemmässä ja viileämmässä säässä. Olimme jo tyytyneet tiistain tuomiin harmituksiin, mutta niistä huolimatta ratsastimme vahvana koko kilpailun läpi. Emmehän tulleet tänne voittamaan, vaan keräämään kokemusta. Keskiviikon estekokeet kuitenkin herätti taas toivoa, sillä sain ratsastettua radan puhtaasti läpi niin Estan kuin Dädinkin kanssa. Vain 8 virhepistettä Campbellin kanssa, ja olin enemmän kuin tyytyväinen meidän suorituksiin. Me jokainen napattiinkin sijoitukset kymmenen parhaan joukossa. Kiitin jokaista hevosta hyvistä suorituksista! Tuliaisiksi saimme kaksi pinkkiä ruusuketta sekä yhden keltaisen. Rahasummakin oli sievoinen, unohtamatta samppanjoita! Kyllä isoäitikin itki onnesta, ja minä keräsin mainetta ja mammonaa tulevaan. "Jo luokan toisena startannut, koulukokeessakin hyvin onnistunut Fanny Barclay teki nollaradan ratsullaan Daddys Dollars.... Kokonaistulosten ratkettua palkintojenjakoon kutsuttiin CIC1-luokassa 10 ratsukkoa, jotka palkittiin rahapalkinnoin, ruusukkein ja samppanjapulloin. Voittoon ratsastaneen Silvia Kurjensalon ratsu Rosengarden’s Dragonrend johdatti kymmenen ratsukon letkan reippaalle kunniakierrokselle, jolle kaikissa osakokeissa vahvasti ratsastanut Fanny Barclay sai valita ratsunsa vapaasti kolmesta hevosestaan, joista jokainen sijoittui 👏 Aplodit Barclayn hattu-vai kypärä-tempulle! 🎩" -Anni Kunniakierroksen ratsastin tietenkin Dädillä, eikä siinä enää voinut hymyä piilotella. Vaihdoimme vielä onnittelut ja muutamat sanat ratsastajien kesken ennen kuin lähdimme jokainen omien majoituksiemme suuntaan. Päivä oli ollut pitkä mutta palkitseva, kirjaimellisesti. -Olen niin kamalan ylpeä meistä, ja susta. Kyllä me ollaan huipputiimi, sanoin orille ja halasin tätä vielä. Kävelin Dädin kanssa meidän karsinoille, jossa koko tiimi meitä odotti ja jotka tulivat äänekkäästi meitä onnittelemaan. Iloinen puheensorina kaikuikin koko tallialueella, joka kyllä vei mennessään. Kaikilla ei mennyt kuitenkaan niin hyvin, sillä katkerilta katseilta ei voinut täälläkään välttyä. Hetken Dädiä hoidettuani ja halailtuani huutava nälkä muistutteli oloaan. Ajattelin lähteä käymään syömässä samaisessa ravintolassa, josta olimme viikonloppuna pöydänkin varanneet. Lopputiimi hoitikin vielä tallityöt ja rekan siihen kuntoon, että olisimme torstaina valmiita lähtemään kotia kohti. Ravintolassa oli paljon väkeä ja tarjoilijoillakin näytti olevan hieman kiire. Tunnistinkin suurimman osan kilpailijoiksi, joista useampi oli koko tiimin voimin tulleet syömään ja juhlimaan. Itse jonottelin vielä hetken tiskillä ennen kuin vuoroni tuli. Listasta löytyi kaikkea pastasta pizzaan, joista valikoitui mozzarellapizza. Yritin kertoa tarjoilijalle mitä halusin syödä, mutta tarjoilijat eivät kovin hyvin englantia ymmärtäneet. Jonoon samaan aikaan tullut mies, jonka tunnistin yhdeksi kilpailijaksi yritti tilata juotavaa, mutta tilaus tyssäsi myöskin kielimuuriin. - Punaviiniä, sain sanotuksi ranskaksi. TarjoiliJa nyökkäsi ja lähti hakemaan pulloa. Mies kiitti, ja mietin hetken tohtisinko sanoa mitään. - Mutta hei sähän oot se Aleksi. Vaalavuoriko se oli? Ratsastit tosi hyvin, onnea! Mies häkeltyi, kun puhuinkin suomea. Virnistin ja odotin vielä, mitä hän reagoisi. -Vaalavuo, ja kiitos! Niin ja sä oot se, joka teki sen hattutempun. Onnea myös sulle. Hienosti ratsastettu. En vieläkään uskonut että olin juuri kilpailllut kolmen ratsukon kanssa, ja vielä sijoittunutkin. Ja että joku tunnisti kuka olin. Lämpö nousi korviin ja punastuin. -Kiitos ihan hirveästi, nää oli vielä mun ekat kisat Suomen ulkopuolella... Sanoin, mutta tarjoilija keskeyttikin lauseeni. Ainiin se tilaus. Tilasin pizzan päälle myös talon punaviiniä, ja nappasin lasin tiskiltä. -Taisit tulla tänne yksin, vai? Haluaisitko tulla meidän kanssa syömään? Istutaan tuolla nurkassa Silvian kanssa. Aleksi sanoi ja osoitti pöytään, jossa istui tummatukkainen, kaunis nuori nainen. Tunnistin myös hänet radalta, ja olihan hän voittanutkin meidän CIC1-luokan. Pöydässä ruokia odotellen, kerroimme vuorotellen kaikki itsestämme kaiken oleellisen, ja kerroin myös hurjan tarinan siitä mitä lähiviikot olivat pitäneet sisällään. Kerroin isoäidin kanssa käydystä keskustelusta, viimeisiä osallistujakaavakkeita lähetellen, matkasta Saksaan, ja muutenkin kilpailupäivien nostamista tunteista ja niiden tunnelmista. Opiskeluiden takia olin muuttanut muutama vuosi sitten koko perheen voimin Saksasta takaisin Suomeen, Dädi tietenkin mukana. -Mehän siis alettiin serkkuni kanssa pyörittään tallia Suomessa Hollannista palattua. Aleksi kertoi, ja niin keskustelumme ajautui entisestään hevosiin ja tallielämään. Mainitsin myös, että tallipaikka olisi vaihtumassa, jos oikeasti halusimme panostaa tulevaisuudessa kilpailemiseen. -Meillä olisi tallipaikkoja vapaana, mies totesi. Sain nähdä tästä hulppeasta tilasta kuvia ja kuulla hauskoista sattumuksista sekä perhedraamasta. Meillä olikin loppujenlopuksi Aleksin kanssa paljon yhteistä, joista riitti keskusteltavaa iltaan saakka. Eihän meidän nykyinen talli vetänyt vertoja millään tavalla tuohon. Solariumit ja kaikki... Kuukausihintakin varmaan oli aivan liikaa. Tallipaikka jäisi vain unelmaksi, mutta loppuillan mä sitä kyllä mietin. Oliko tarjous ollut oikea vai halusiko mies vain kerskua omaisuudellaan? Ravintolasta palattuani kävin vielä katsomassa hevosia jaba-alueella. Kaikki olivat juoneet ämpärinsä tyhjiksi, joten täytin vielä ne ennen kuin lähdin rauhallisin mielin katsomaan, missä muut meidän tiimistä menivät. Huomenna koittaisi matka taas kotiinpäin. Hotellille palattua yksi samppanijoista oli jo korkattu, ja malja nousi kun pääsin sisään. Olin tässä hetkessä hyvin onnellinen, ja kiitollinen. Mitä jos en olisi koskaan suostunut lähtemään tänne?
0 Comments
Leave a Reply. |
ArkistoKategoriat
All
|