Olin jo monta päivää koittanut keksiä aktiviteettia tämän vuoden halloweeniksi. ”Voitaisiinko järjestää illanistujaiset pukeutumispakolla tai lähdettäiskö edes pitkästä aikaa käymään ulkona?” Olin kysynyt, ja ”Ei kerkee, ei jaksa” oli tullut jokaiselta vastaukseksi. Vanhemmatkin olivat pitkästä aikaa samaan aikaan vapaalla, ja ottanut lennon etelän lämpöön. Lokakuun loppu menisi siis vanhempien taloa vahtien Nasun ja Millan voimin. Heppafoorumia selaillen, löysin kuitenkin mielenkiintoisen tapahtuman juuri halloween-illalle. Halloweenmaasto ja pukujuhla. Huippua! Niinpä sain syyn viettää taas yhden juhlaviikonlopun tallilla Dädin kanssa. Minähän siis pelkäsin ihan kaikkea, joten arvelutti lähteä tähän mukaan ylipäätään. Ajattelin, että nyt voisin voittaa pelkoni. Lokakuun viimeisenä sunnuntaina suuntasimme siis Sysälään juhlimaan halloweenia hevosporukassa!
Tallille saavuttuamme muutkin olivat jo ennättäneet paikalle, joka oli hyvä, sillä tulevaa maastoreissua varten olisi tärkeää, että Dädi tutustuisi matkaanlähtijöiden kanssa hieman, jotta vaikeuksilta vältyttäisiin mahdollisimman pitkälle. Ensimmäisenä olisi kuitenkin vuorossa hengaamista ja juhlimista. Tutustuin osallistuviin ratsukoihin päivän aikana, joista kukaan ei ollut minulle entuudestaan tuttu. Päivän kohokohta oli mielestäni pukukilpailu, johon itse varustauduin pitkällä, mustalla kaavulla. Dädiin oli tarkoitus maalata hevosen luuranko. Jossain vaiheessa aloitinkin Dädin maalaamisen ja lopputulos oli ihan siisti! Pikkuhiljaa ratsukot alkoivat olemaan valmiita maastoon, ja kokoontui peräkanaa kentälle valmistelemaan selkään nousua ja jonojärjestystä. Kaikkien edessä meni Sysälän maastot tuntevat ratsukot, ja me menimme sopivasti keskellä jonossa. Ensimmäisenä suunnistimme pellolle, joka oli usvan peitossa. Jo heti alkumetreillä olin jännityksestä kankea, mutta hyvä seura poisti jännitystä ja juttu lensi. Dädi oli yllättävänkin reipas ja menevä, vaikka porukka olikin uusi ja tuntematon. Rapsuttelin oria kaulalle ja höpisin tälle niitä näitä aina hiljaisen hetken tullen. Ennen kuin kerkesimme poistua pellolta, jokin lintu kirkaisi kovaäänisesti ja lähti lentoon siivet rohisten. Jokainen hevonen säntäsi pellolla omiin suuntiinsa ja pärskähtelivät kauhusta sieraimet suurina. Onneksi kukaan ei tippunut. Saatuamme hevosemme taas rauhoiteltua ja kasaan jonoon, poistuimme pellolta, kohti metsää vievää polkua. Tässä vaiheessa olin jo eksynyt, mutta seurasimme luottavaisesti kartturiamme metsän siimeksissä. Hetken kuluttua metsän pimeydestä kajasti taas valoa, ja saavuimme vanhan näköiselle hiekkatielle. Tie oli rehahtanut huolella, eikä siitä ollut kukaan ainakaan autolla kovin useasti ajanut. Tietä kulkiessamme saavuimme vanhan kartanon pihaan, jonka piha oli valaistu. Soihdut liekehtivät kauniisti – mutta myös pelottavasti hahmoja luoden puiden varjoista. Meille kerrottiin kartanon historiaa ja tarinoita, jotka nostattivat ihokarvat pystyyn. Kaikki olivat valmiita lähtemään jatkamaan matkaa, joten ratsastimme eteenpäin kartanon aitaa pitkin, kunnes tulimme toiselle pellolle. Tällä kertaa ratsastimme niin, että pystyimme laukatakin hieman. Dädi nautti maastoilusta ja laukkapätkästä valtavasti. Lopulta minun oli himmattava menoamme, sillä etenimme enemmänkin pukkilaukassa, kun oria niin innostutti. Pellolta poistuttuamme hyppäsimme ojan ylitse kunnon kaaressa ja lähdimme ylittämään isompaa tietä. Reitin toinen nähtävyys oli vanha mylly. Sen ympäristö oli koristeltu valoin ja koristein, mutta se ei huokunut niin karmivaa tunnelmaa kuin kartano. Mielestäni se oli itseasiassa aika hienosti toteutettukin. Nappasin siitä kuvan muistoksi, ennen kuin jatkoimme vielä matkaa metsän kautta takaisin tallille. Tallin pihaan tullessamme, lämpö ja turvallisuuden tunne huokui ja rauhoitti koko joukon. Sitten vain hevosten hoidon, varusteiden pesun ja iltaruokien jälkeen olimme valmiit lähtemään kotiinpäin.
0 Comments
|
ArkistoKategoriat
All
|