- Fanny! Soitapa isoäidillesi, hänellä oli jotain kerrottavaa sulle! Liittyi kuulemma hevosiin. Äiti huusi. Isän suku asui edelleen Saksassa, ja kävimme siellä usein tervehtimässä isovanhempia ja serkkujani. Tiesin, että isoäiti oli myös ahkera hevosharrastaja, mutta en saanut millään päähäni mikä nyt olisi niin ajankohtaista, ja liittyisi hevosiin. Nappasin puhelimeni työpöydältäni ja etsin valikosta isoäidin numeron.
Tuo puhelu oli elämäni mielenkiintoisin. Isoäitini halusi että lähtisin Pariisiin. Kisaamaan?! Hänellä oli kaksi kirjavaa ponia, joilla hän halusi lähteä kokeilemaan onnea, mutta ei ollut saanut ketään ratsastamaan niitä. Olin läheisin joka osasi ratsastaa, tai edes hevosista jotain tietävä. Epäröin hetken, mutta mietin tulisiko tälläistä mahdollisuutta kovin usein? Sitä paitsi, vaikka en olisi halunnut ratsastaa luokkia, ilmapiiri ja koko tapahtuma oli kuulemma käymisen arvoinen. Mietin voisiko Dädi lähteä mukaan, mutta ajatus sen kanssa matkaamisesta kauhistutti saman tein. Kaksi viikkoa puhelun jälkeen olimme lähdössä ajamaan Suomesta Saksaan. Minä, äiti ja Dädi. Olimme löytäneet sattumalta ison, uudenkarhean hevostrailerin myynnistä, jonka vanhemmat loppujen lopuksi kovan vänkäämisen ja uskottelujen jälkeen ostivat. Dädi vierasti ahtaita paikkoja, mutta uusi traileri oli tilava ja luotettava, jonka kanssa uskalsimme lähteä näin pitkälle matkalle. Matkaan meni noin kaksi päivää. Lähdimme keskiviikkoaamuna ajamaan Turkuun, josta menimme laivalla yli Ruotsiin. Laivamatka oli jo 12 tuntia, ja olimme Tukholmassa seitsemän aikaan illalla. Halusimme ajaa vielä Ruotsin läpi samana päivänä. Pysähdyimme muutaman kerran katsomaan että kaikki oli trailerissa hyvin. Dädi oli uupunut ja stressaantunut, olin niin herkkänä kun näin orin tuollaisena. Kello oli jo yli keskiyön paikkeilla, kun päätimme pysähtyä ja nukkua. Kun aamulla heräsimme, huomasimme olevan puolessa välissä matkaamme. Tanskaan ei ollut enää kuin muutama kymmen kilometri. Jatkoimme matkaa yli Juutinrauman sillan, se oli kaunis. Tanskan puolella haukkasimme kunnon ruoat, Dädi sai vettä ja heinää. Otimme orin myös pihalle trailerista, suuri riskinotto, mutta oli sen pakko päästä ottamaan happea ja venyttelemään paikkoja. Saimme hevosen takaisin traileriin yllättävän helposti, ja olin siitä todella kiitollinen. Matkaa oli tässä vaiheessa jäljellä enää 8 tuntia, jonka ajoimme suorinta reittiä, yhden pysähdyksen kera. Vaihtelimme äidin kanssa kuskin paikkaa, toisen ollessa kartturina. Torstaina, kello 8 illalla, saavuimme määränpäähän. Voin sanoa että molemmat oli aivan rättiväsyneitä päästessämme isovanhempien pihaan. Dädistä puhumattakaan. Uusi talli, tarha, karsina ja hevoset, ja tuo matka. Viikon päästä pitäisi ajaa vielä lisää, mutta nyt olimme ansainneet pitkät yöunet ja hyvän, maittavan aterian isovanhempien helmoissa. Dädikin sai heti uusia kavereita, ja näytti olevan ihan tyytyväinen, kun pääsi ulos trailerista.
0 Comments
Leave a Reply. |
ArkistoKategoriat
All
|